Død, liv og håp
Igjen markerer vi det utrolige og likevel grunnleggende nødvendige i den kristne kirke.
Vi har mange kristne symboler, men det symbolet som er mest kjent og mest brukt, er korset.
Jesus døde på korset langfredag. Han var dømt til døden, ikke fordi han hadde gjort noe galt, men fordi folkets ledere ville ha ham bort. Det var et justismord. Pontius Pilatus, romernes landshøvding i Jerusalem, lot seg presse til å dømme ham til døden.
Tro på Jesus er ikke en tro på at alt i livet er greit og uten problemer. Tvert imot: Jesu lidelse og død er en viktig del av vår kristne tro: vi har en frelser som vet hva ensomhet og smerte er, han vet hva det er å grue seg grenseløst. Smerten hans er helt på bristepunktet når han roper ut fra korset: «Min Gud, min Gud, hvorfor har du forlatt meg?»
Så kan vi spørre: hva døde Jesus av? På den ene side blir det riktig å si at han døde pga et justismord. På den annen side: hans død er en soningsdød for alle som tar imot ham i tro. Derfor kan vi også med full rett si at Jesus døde av kjærlighet, av sin egen kjærlighet til oss mennesker. Det er vel det det handler om i Den lille Bibel: «For så høyt har Gud elsket verden at han ga sin Sønn, den enbårne, for at hver den som tror på ham, ikke skal gå fortapt, men ha evig liv». (Joh 3,16)
Er det mulig å forestille seg at påskens budskap egentlig handler om Jesus død, og ikke mer enn det? Hvis det var slik, ville det da vært mulig å bygge en global kirke på budskapet om at en god mann døde i et justismord, fordi han elsket alle mennesker?
Historien er i alle fall ikke slik. 1. påskedag står Jesus opp igjen. Evangelisten Lukas forteller om de tre kvinnene: Maria Magdalena, Johanna og Maria, Jakobs mor. Disse verdenshistoriens første misjonærer drar tilbake fra graven og forteller til Jesu elleve disipler at grava er tom. Det tok nok sin tid å tro og skjønne at det var sant at Jesus hadde stått opp igjen. Men etter hvert fikk de møte ham, og da trodde de.
Påskebudskapet er budskapet om livet som vinner over døden. Det er budskapet om håpet som er i stand til å sprenge alle grenser, også den grensa som ellers er helt ugjennomtrengelig: dødens grense.
Men mer enn det: påskebudskapet handler også om håpløshet og fortvilelse, om kors og død. Det handler om at for Jesus er alle menneskelige livsvilkår kjent.
Vi inviteres til å leve i håp og tro. Noen ganger er nok tvilen og usikkerheten sterkere enn troen. Og ganske ofte kan det være godt å klamre seg til at Guds kjærlighet overstrømmer alt sammen, både tro, tvil og tvil. Den kjærligheten som førte Jesus inn i døden, den skal få følge oss gjennom livene våre, og inn i en evighet vi ikke forstår fullt og helt, men likevel skal vi få være på vei inn i den.
Den kristne kirke er en oppstandelseskirke. Livet er sterkere enn døden.
Jápmin, eallin ja doaivu
Mii ohpehii beassat basuhit ovddolaš ja dárbbašlaš basiid kristtalaš girkus. Mis leat olu kristtalaš symbolat, muhto ruossa lea dat dovdoseamos symbola.
Jesus jámii ruossas guhkesbearjadaga. Son dubmejuvvui jápmimii, ii fal dan dihte go lei dahkan boastut, muhto dan dihte go álbmoga njunnošat dáhtto su oažžut eret. Jesus dubmejuvvui vuoigatmeahttun duomuin vaikko son ii lean dahkan rihkkosa. Pontius Pilatus, romalaš eananhearrá Jerusalemis, divttii iežas bággejuvvot Jesusa dubmet jápmimii. Dat ahte oskut Jesusii, ii mearkkaš ahte eallin lea álki ja das eai leat váttisvuođat. Lea baicce nuppeládje: Jesusa gillámuš ja jápmin leat guovddáš oassin kristtalaš oskkus: min beasti lea šaddan dovdaŧ sihke oktonasvuođa ja bákčasiid. Son diehtá mo lea ballat nu ahte doarggista. Su bákčasat leat nu garrasat ahte dego luddejit su go son čuorvu ruossas: «Mu Ipmilan, mu Ipmilan, manne don leat guođđán mu?»
De lea jearaldat; mii lei sivvan dasa go Jesus jámii? Nuppi bealis sáhttá dadjat ahte son jámii go dubmejuvvui vearri vuođu alde. Nuppi bealis lea Su jápmin soabahusjápmin juohke olbmui guhte váldá su vuostá oskkus. Danin sáhttá duohtavuođas dadjat ahte Jesus jámii ráhkisvuođa geažil, su iežas ráhkisvuođas midjiide olbmuide. Uhca Biibbal muitala aiddo dan: «Dasgo nu Ipmil lea ráhkistan máilmmi ahte son attii áidnoriegádan Bártnis, vai juohkehaš guhte sutnje osku ii láhppo, muhto oažžu agálaš eallima.» (Joh 3,16).
Sáhttá go jurddašit ahte beassášsáhka muitala dušše Jesusa jápmimis, iige šat duođi eambbo? Jus nu livččii, livččii go de vejolaš hukset máilmmiviidosaš girku mas sáhka lea muhtin olbmás guhte jámii go dubmejuvvui vuoigatmeahttun duomuin, danin go ráhkistii buot olbmuid.
Historjá ii leat dien láhkái. Vuosttaš beassášbeaivvi Jesus bajásčuožžila. Evangelista Lukas muitala golbma nissona birra: Maria Magdalena, Johanna ja Maria, Jakoba eadni. Dát vuosttaš miššunearat máilmmihistorjjás vulget hávddi luhtte ja muitalit Jesusa oktanuplohkái máhttájeaddjái ahte hávdi lea guoros. Olbmot árvideames eai nagodan dakkaviđe ipmirdit ahte Jesus lei bajásčuožžilan. Muhto sii besse deaivvadit suinna dađistaga, ja dalle sii osko.
Beassášsáhka muitala eallima birra mii vuoitá jápmima. Dat muitala doaivaga birra mii nagoda rasttildit buot rájiid, maiddái dan ráji rastá mii lea giddejuvvon: Jápmima rádji. Muhto velá eambbo: Beassáševangelium muitala maiddái dorvvohisvuođa ja doaivvuhisvuođa birra, ruossa ja jápmima birra. Dat muitala ahte Jesus dovdá buot diliid mat deaividit olbmuid.
Mii bovdejuvvot eallit doaivvus ja oskkus. Muhtomin mii eahpidit ja eat dovdda leago mis osku. Ja dávjá lea buorre go beassá doallat gitta das ahte Ipmila ráhkisvuohta vuoitá buot badjel, sihke oskku ja eahpádusa. Dat ráhkisvuohta mii doalvvui Jesusa jápmimii, čuovvu min eallima čađa, ja agálašvuhtii. Mii eat ipmir ollásii, muhto dattetge mii oažžut dan guvlui vádjolit.
Kristtalaš girku lea bajásčuožžileami girku. Eallin lea gievrrat go jápmin.
Kuolema, elämä ja toivo
Jälleen juhlima sitä uskomatonta, mutta kuitenki aivan tarpheelista meän kristilisessä kirkossa.
Meilä oon monta kristilistä tunnusmerkiä, mutta tunnettuin ja käytettyin oon risti.
Jeesus kuoli ristilä pitkäperjantaina. Hän oli tuomittu kuolemhaan, ei väärinteon syystä, mutta ko kansan johtaajat haluthiin hänen pois. Se oli oikkeusmurha. Pontius Pilatus, Roomalaisten maanherra Jerusalemissa, oli painostettu tuomittemhaan hänen kuolemhaan.
Usko Jeesuksheen ei ole usko siihen, ette kaikki elämässä oon hyvin ja ilman probleemitta. Päinvaston; Jeesuksen kärsimys ja kuolema oon tärkeä osa meän kristilistä uskoa. Meilä oon vapahtaaja, joka tietää mitä yksinäisyys ja tuska oon. Hän tunnistaa äärettömän pelon Hänen tuska oon katkeamiskohassa ko hän huuttaa: Jumalani, Jumalani, miksi olet jättäny minun??
Met voima kysyä: mistä Jeesus kuoli? Tottasesti saatama sanoa, ette hän kuoli oikkeusmurhaan. Toishaalta: hänen kuolema oon sovituskoulema kaikile, jotka uskossa vasthaanottaa hänen. Siksi saatama kans toelisesti sanoa, ette Jeesus kuoli rakkhauesta, omasta rakkhauesta meihin ihmishiin. Tästä oon kyset Pikku Raamattussa: ”Sillä niin oon Jumala rakastanu mailmaa, ette hän antoi oman ainutsyntyisen Pojan, ettei yksikhään, joka uskoo hänheen, hukkuisi, vaan hänelä olis iankaikkinen elämä.” (Joh 3,16)
Oonko maholista ajatella, ette pääsiäisen sanoma oikkeesthaansa tyhä oon Jeesuksen kuolemasta, eikä misthään muusta? Jos näin oon, miten oon maholista ette tyhä yhen hyvän miehen kuolema oikkheusmurhaan, koska hän rakasti kaikkia ihmisiä, oon rakenttanu globaalisen kirkon?
Oonko maholista ajatella, ette pääsiäisen sanoma oikkeesthaansa tyhä oon Jeesuksen kuolemasta, eikä misthään muusta? Jos näin oon, miten oon maholista ette tyhä yhen hyvän miehen kuolema oikkheusmurhaan, koska hän rakasti kaikkia ihmisä, oon rakenttanu globaalisen kirkon?
Näin histooria ei kuitenkhaan ole. 1. pääsiäispäivänä Jeesus nousi ylös. Evankelisti Luukas muistelee kolmesta vaimosta: Maria Magdaleenasta, Johannasta ja Mariasta, Jaakobin muorista. Nämät mailmanhistoorian ensimäiset lähetyssaarnaajat palathaan haualta ja muistelhaan Jeesuksen opetuslapsile, ette hauta oon tyyhä. Kesti sikkaristi aikaa uskoa ja ymmärtää, ette se oli totta, ette Jeesus oli nousu ylös. Mutta ko het saathiin kohatella hänen, het uskothiin.
Pääsiäisen sanoma oon elämän voitto kuoleman yli. Se oon sanoma toivosta, joka räjäyttää kaikki rajat. Myöski kuoleman suljetun rajan.
Mutta vielä enämen pääsiäinen oon sanoma lohuttomuuesta ja epätoivosta, rististä ja kuolemasta. Ja siitä ette Jeesukselle kaikki ihmisten elämänsuhtheet oon tunnetut.
Meitä kuttuthaan elämhään uskossa ja toivossa. Joskus eppäily ja epävarmuus oon vahvempi ko usko. Ja joksiki useasti saattaa olla hyvä tarttuat kiini siihen, ette Jumalan rakkhaus ylittää kaiken, sekä uskon ja eppäilyn. Se rakkhaus, joka vei Jeesuksen kuolemhaan, seuraa meitä meän elämän läpitte, ikuisuutheen. Ikuisuutheen jota met emmä ymmärä täysin, mutta minne met olema kuitenki matkala.
Kristilinen kirkko oon ylösnousemisen kirkko. Elämä oon vahvempi ko kuolema.
Biskop/Bisma/Pispa Olav Øygard